Tekoälystä eli koneälystä puhutaan silloin kun tarkoitetaan koneiden osoittamaa keinotekoista älyä ihmiselle tai eläimille luontaisen älyn sijaan. Tekoälyn tutkimus on yksi tietojenkäsittelytieteen ala, joka määritellään älyllisten agenttien tutkimuksena. Tekoälyn avulla on voitu kehittää laitteita, jotka imitoivat tai matkivat ihmismielen kognitiivisia eli logiikkaan perustuvia funktioita tai toimintamalleja. Näitä ovat esimerkiksi oppiminen ja ongelmanratkaisu.

Tekoäly tuli akateemiseksi oppiaineeksi vuonna 1956. Yli kuudenkymmenen vuoden aikana tekoälyn kehityksen kasvuvauhti on ollut kiihtyvää, ja sitä mukaa kun koneiden älyllinen suorituskyky kasvaa, älyä vaativat toiminnot ja tehtävät tulevat rutiineiksi eikä niitä niin ollen enää sisällytetä tekoälyn määritelmän. Modernit tietokoneet ja koneäly kykenevätkin suorittamaan monimutkaisia älyllisiä tehtäviä, kuten ymmärtämään puhetta, kilpailemaan korkeimmilla tasoilla strategiapeleissä, autonomisesti ohjaamaan moottorikulkuvälineitä, tai reitittämään älykkäästi sisällönjakeluverkkoja tai simulaattoreita.

Perinteisesti tekoälyä on ryhdytty kehittämään, jotta ihminen voisi ratkaista ongelmia tai saavuttaa tavoitteita kuten looginen päättely, tietojen esittely, suunnittelu, oppiminen, luontainen kielen prosessointi, havaintokyky, sekä motoriset kyvyt liikuttaa ja manipuloida erilaisia objekteja. Nykyteknologia onkin ratkaissut suurimman osan näistä ongelmista, vaikka useimpia näistä eri tavoitteista pyritään kehittämään edelleen tehokkaammiksi ja hienostuneemmiksi. Yleinen tutkijoiden ja tiedemiesten pitkän tähtäimen tavoite tekoälyn kehitykselle on saavuttaa yleismaailmallinen kone- tai tekoäly.

Tekoälyn synty ja kiinnostus sen rakentamiseen ja kehittämiseen perustuu väitteelle, jonka mukaan ihmisäly voidaan määritellä tai kuvailla niin tarkasti, että sitä simuloimaan voidaan rakentaa kone. Ongelmaksi tässä ajattelussa muodostuu mielenfilosofiaan liittyvät kysymykset siitä mitä tai mikä mieli oikeastaan on. Voiko kone olla tietoinen, kuten ihmismieli? Eettisestä näkökulmasta tarkasteltuna keskeiseksi ongelmaksi nousee kysymys siitä, onko oikein luoda ihmisen kaltaisia keinotekoisia olentoja.

Kehitys robotiikassa ja androiditeknologiassa on kuitenkin edennyt jo niin pitkälle, että ihmisen kaltaisia androideja on jo rakennettu ja niitä kehitetään edelleen. Edelleen esiin nouseekin kysymys siitä, voiko tekoäly olla vaaraksi ihmiselle sen suorituskyvyn kehittyessä? Yhtenä riskinä pidetäänkin esimerkiksi massatyöttömyyden vaaraa tekoälyn mahdollistaessa koneiden oppimisen niin tehokkaaksi, että ne kykenevät tekemään suurimman osan mekaanisesta tai loogiseen ajatteluun perustuvasta työstä. Voiko tekoäly saavuttaa tietoisuuden? Se tuskin on mahdollista, ainakaan nykyfilosofian ja teknologian puitteissa, joten dystooppinen kuva koneiden vallankumouksesta jääköön hypoteettiseksi teoriaksi.