Mielenfilosofiassa on jo vuosisatojen ajan pohdittu sitä, miten aivot voivat olla tietoiset. Tietoisuus käsitetään aineettoman ja ulottumattoman mielen ilmiönä, kun taas aivot, jotka ovat aineellinen objekti, pidetään järjen eli älyllisen toiminnan keskuksena. Mielenfilosofiassa mieli-ruumis ongelmaa on käsitelty useiden eri teorioiden ja näkökulmien pohjalta, mutta tunnetuin niistä lienee kartesiolainen dualismi.

Mitä on dualismi?

Dualismilla tarkoitetaan sellaista kaksijakoista näkemystä todellisuudesta, jossa mieli ja ruumis käsitetään erillisinä toisistaan. Henkiset, ei-fysikaaliset ilmiöt liitetään aineettomaan mieleen, kun taas ihmisen järkeä pidetään erillisenä ruumiista eikä ruumista näin voida selittää järjen kautta. Järki ja ruumis eivät toisin sanoen ole sama asia.

Kartesiolainen dualismi

Kartesiolainen dualismi on ranskalaisen René Descartesin (1596-1650) kehittämä teoria, jonka mukaan mieli on puhtaasti henkinen ja ei-ulottuvainen, ei-fysikaalinen substanssi. Kartesiolainen dualismi on parhaiten tunnettu dualismin muoto. Kartesiolaisen dualismin mukaan tietoisuus ja itsetajunta ovat mielen osia, kun taas aivot ovat järjen keskus. Tällä tavoin mielen ja aivot tai järjen erottaessaan Descartes muotoili mieli-ruumis ongelman.

Suurimmaksi ongelmaksi Descartin dualistisessa teoriassa nousee kysymys siitä, miten aineeton mieli ja aineellinen ruumis vaikuttavat toisiinsa. Ihmisen järki tai kyky älylliseen ajatteluun ja toimintaan voidaan selittää neurobiologisesti aivotoiminnan hermostojen välisellä kanssakäymisellä ja signaaleilla, mutta entäpä mieli, jossa tietoisuus kohdistuu johonkin? Ihminen on jo kyennyt kehittämään tekoälyä ja koneita, jotka kykenevät älylliseen ajatteluun, mutta voidaanko noilla laitteilla sanoa olevan tietoisuutta? Kyseessähän on kuitenkin loppujen lopuksi vain tietokoneohjelma, joka tekee päätöksiä siihen syötettyyn informaatioon perustuen. Samoin järkiperäinen ajattelu ja toiminta perustuu niihin aistihavaintoihin, joita teemme ympäristöstämme eri tilanteissa. Mutta kuka tai mikä loppujen lopuksi ohjaa noita valintoja kun toimijana on ihminen, joka omaa järkiperäisen ajattelun lisäksi myös tunteita?

Tähän Descartes pyrki vastaamaan. Häneltä on kartesiolaisen dualismin lisäksi jäänyt perinnöksi jälkipelille mietelause: “Cogito, ergo sum. Ajattelen, siis olen.” Tässä kyseisessä lauseessa kiteytyy mieli-ruumis ongelman ydin, sekä kysymys siitä, kuka se minä on, joka ajattelee. Tähän kysymykseen eivät filosofit eikä tiedemiehet ole vielä löytäneet pätevää vastausta, vaikka ensimmäisiä tietokoneita rakentaneet fyysikot niin ajattelivatkin tehneensä.